Vankilan perheosaston palveluntuottaja vaihtuu – Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry:n yli 15 vuoden työ luo vahvan pohjan toiminnalle
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alainen vankilan perheosasto siirtyy 5.3.2026 Valtion lastensuojeluyksiköiden tuottamaksi palveluksi. Muutoksen taustalla on Rikosseuraamuslaitoksen vaatimus, jonka mukaan vankilan perheosastopalvelun tulee olla viranomaisen toteuttamaa toimintaa.
Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry on vastannut perheosastopalvelun tuottamisesta sen perustamisesta lähtien. Yhdistys on yhdessä Ensi- ja turvakotien liiton ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa kehittänyt perheosastolle valtakunnallisesti merkittävää erityisosaamista, jonka keskiössä on ollut vauvan hyvinvoinnin turvaaminen. Erityisosaaminen on rakentunut vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen tukemiseen, raskausajan intensiiviseen työskentelyyn, traumatietoiseen työotteeseen, vauvojen kaltoinkohtelun varhaiseen tunnistamiseen ja vanhemman rangaistusajan suunnitelman mukaiseen vanhemmuuden vahvistamiseen sekä rikoksettomuuden tukemiseen.
Perheosasto on tarjonnut ympäristön, jossa vauvat ovat voineet aloittaa elämänsä turvallisessa arjessa, ja jossa vanhemmat ovat tutkinta- ja vankeusrangaistusaikana saaneet tukea vauvan tarpeiden huomioimiseen ja hoivaan. Ammattilaisten työ on rakentanut vakaita rakenteita, jotka vahvistavat vauvan kehitystä suojaavia tekijöitä ja tukevat koko perheen hyvinvointia.
Perheosaston toimintaa on seurattu pitkällä aikavälillä, ja tilastot viittaavat siihen, että tuki on edistänyt vanhempien arjen vahvistumista ja rikoksettomaan elämään kiinnittymistä. Vuosien 2010–2025 aikana jaksolle sijoitettujen vanhempien uusintarikollisuus on ollut keskimääräistä selvästi matalampi.
”Olemme ylpeitä siitä, mitä olemme perheosastolla kehittäneet yli 15 vuoden aikana. Olemme ennen kaikkea halunneet varmistaa, että jokainen vauva saa elämässään mahdollisimman turvallisen alun ja että vanhemmat pystyvät vastaamaan vauvan tarpeisiin myös haastavissa olosuhteissa. Tulokset rikosten uusimisen vähentämisessä kertovat työn vaikuttavuudesta ja henkilöstömme poikkeuksellisesta osaamisesta”, sanoo Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Paula Arbelin.
Muutos viranomaismalliin on käynnissä ja siihen liittyy myös tunnistettua huolta: vuosien aikana kehitetyn erityisosaamisen ja vauvalähtöisen toimintakulttuurin säilyminen ei ole itsestään selvää. Toivomme, että perheosastolla syntynyt tietotaito, työmenetelmät ja ymmärrys vauvojen ja vanhemmuuden tukemisen vaativuudesta tunnistetaan ja turvataan jatkossakin. Uskomme, että kehittämämme toimintamalli ja osaaminen toimivat vahvana pohjana perheosaston tulevaisuudelle Valtion lastensuojeluyksiköissä.
Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry kiittää kaikkia perheosastolla työskennelleitä työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita vuosien aikana tehdystä arvokkaasta työstä. Järjestölähtöinen perheosastopalvelun kehittäminen ja erityisosaaminen on tärkeä osa suomalaista lastensuojelu- ja rikosseuraamusalan kehityshistoriaa.
Yhdistys jatkaa edelleen lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämistä, väkivaltatyötä ja sen kehittämistä laajasti Kanta-Hämeen alueella ja valtakunnallisissa kehittämishankkeissa.